Yhteystiedot

Kotihoitopalvelu Huusholli & Kotipalvelu Piika ja Paimen
Karjalahdentie 338
85800 Haapajärvi
050 526 8276

Kävijälaskuri

10721

Hukattu asiakas

Perjantai 30.10.2009 klo 9:51

  Tulipa tässä yhtenä iltana soitto, että yksi asiakkaamme on hukassa kävelemässä tuolla Haapajärven keskustassa. Tietennii hoitajan vaistolla sitä tarttui heti oikopäätä asiaan ja vähäisten vihjeiden perusteella iltalenkiltä suorinta reittiä asiakasta hakemaan autolla Puistokadun varrelta. Pari kertaa tuli katu kaahattua läpi. Ilmoituksen tein uimahallille ja Pubille, jonka välimaastossa ounastelin vihjeenkin perusteella asiakkaan olevan. Vihdoin asiakaskin löytyi Valtatien varresta siis hieman vasemmalle etsintäpaikasta.

  Täällä Haapajärvellä ainakin huomaa sen, että ihmiset huolehtivat toisistansa. Autoilija oli pysähtynyt asiakkaan vierelle ja oli jopa yrittänyt etsiä asiakkaan kotia. Kertoi melkein tunnit jo asiakkaan kanssa olleen tekemisissä. Kiitokset kuuluvat tälle naisihmiselle, joka otti omakseen toimittaa tämän asiakkaan kotiin asti. Minulla olikin sitten helppo työ viedä tuntemani asiakas kotipihalle asti, jossa eksyneen otti vastaan Kotipalvelun iltahoitaja.

  Näin toimii hommamme täällä Haapajärvellä saumattomasti kaupungin asukkaiden kesken. Tämäkin näitä pienen kaupungin etuisuuksia. Tuttuus ja tunnetavuus lyövät kättä toisillensa. Kaupunkikaan ei ole epäselkeä paikka etsimisenkään kannalta. On hyvä, että ihmiset tietävät millaisia oireita vanhusten iän tuottamat sairaudet tuottavat. Ne joille aihe on vielä vieras kannattaisi tutustua Alzheimeriin ja Dementiaan. Näistä jo saa kuvan, mistä voi olla kyse kun kohtaa hieman hukassa olevan läheisen ihmisen.

Avainsanat: asiakas, yöpartio, yrittäjä, läheinen

Yötyöstä

Tiistai 7.4.2009 klo 21:26

  Taas on asiakkaita tullut mukavasti lisää yön partiointiin. Uusia haastaviakin asiakkaita ja monenmoisia tuttavuuksia. Niinkuin alalla tiedetään vanhuuden ajan sairauksien kirjo on laaja. Löytyy Alzheimeriä, Dementiaa, Parkinsonin tautia ym. Kaikki nämä rajoittavat toimintaa ihmisen monivivahteisen elämän aikana. Aina kuitenkin sieltä takaa löytyy persoona, joka on omalla tavallaan kiehtova yksilö. Mottona onkin, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen eri lähtökohdista huolimatta.

  Me olemme nyt siinä vaiheessa keväällä menossa, että etsimme kovasti kesätyön tekijää. Aikaisempina vuosina se on onnistunut ja nyt vain toivomme mielessä, että tämä sama työntekijän saaminen jatkuu myös tänä vuonna.

 

 

Avainsanat: yöpartio

Kaikuja yrityksestä

Torstai 12.3.2009 klo 4:52

  Täällä yöstä taasen kirjoittelen. Nyt olemme jääneet kaksin vaimoni kanssa tekemään yöpartio- ja päivähoitotoimintaa sekä kaupungin vuokrahuoneistojen talvihoitoa. Lumitöiden määräkin on vähentynyt huomattavasti ja nyt töitä on enää keskimäärin kerran viikossa aiemman kolmen sijaan. Toki tarkistuksia täytyy tehdä tässä vaiheessa luonnostaan alueilla liukkauden torjumiseksi.

  Hoitotyössä on väkeä vaihtunut huomattava määrä ja nyt keväällä listoille tulee yhä lisää uusia. Mikäs siinä kun listalle mahtuu vielä asiakkaita. Päivälle ruokakuljetustenkin osalle väkimäärä on lisääntynyt. Kaikki hyvin niin kauan kuin homma pelittää. Jos tarvitaan lisää työvoimaa niin sitten laitetaan hakuselle. Kesälle viimeistään olisi tarkoitus saada joku hyvä hoitaja lomittamaan.

  Verkosta tilaaminen tosiaan on meidän pienempien yritysten pelastus. Nytkin, kun hoitovälineitä on tilattu, on tavaraa löytynyt mitä on tarvinnutkin. Toimitus Oriolaltakin tuli seuraavana päivänä. Kiitos kuuluu siitä heidän tavarantoimitus ketjulle. Myös turvavälineitä on saatu henkilökunnan käyttöön. Tämäkin kuuluu osana laajempaa uudistusta.

  

Avainsanat: yöpartio, yritys, talvihoito, verkkokauppa

Yön työ

Sunnuntai 8.3.2009 klo 5:41

  Kun meilläkin nyt on asiakkaita terveyskeskuksessa ja sairaalassa sekä kuntoutuksessa, keräämme voimia tulevia koitoksia varten. Nautitaan päivisin auringon valosta ja normaaleista perhe asioista. 

  Verkkokaupat ovat osittautuneet hyviksi kumppaneiksi tällä meidän alallamme. Esimerkiksi apteekkitarvikkeita voi vertailla netissä eri toimittajien kesken. Myös sairaanhoidon tarvikkeita tilaamme netin välityksellä luotettavasti ja helposti.

Avainsanat: yöpartio, verkkokauppa

Valoa yössä

Torstai 5.3.2009

On ihanaa kuulla yöllä asiakkaalta, kuinka hänestä pidetään huolta. Nyt on tuntunut siltä, että olemme vakinnuttaneet paikkamme muun kodinhoidon ohessa palvelujen täydentäjänä. Tähän on antanut viitettä sellainen kohtaaminen asiakkaan kanssa, jossa asiakas on tuntenut tarpeeliseksi kotikäynnit sairaalassa olon jälkeen. Vielä lääkärikin oli antanut ohjeistusta ottaa yövalvontaa. Juttelun jatkuessa tuli myös ilmi seikka, jossa asiakas mainitsi, ettei voi ennen tietää kuinka hyvin pidetään huolta Haapajärvellä, ennen kuin on itse sellaisessa tilanteessa, että tarvitsee apua vuorokauden eri ajan kohtina.

Avainsanat: Asiakas, yöpartio